Elämää erityisten lapsien kanssa

Kerran ystäväni kanssa jutellessa hän totesi että mun pitäs alkaa pitämään blogia, kertoa meidän elämästä ja arjesta. Se voisi olla mulle avartavaa ja terapeuttista ja ehkä joku jossain saisi tästä tukea ja voimia omaan arkeensa. Olen tätä aloittamista tässä nyt aikani pohtinut ja päätin aloittaa. En vaan tiedä yhtään mistä aloittaisin. Ehkä vähän taustatietoja meidän perheestä. Eka pitää sanoo että mulla on aivan ihana lapset ja ne on mulle kaikkein rakkainta tässä elämässä. Hyviä päiviä on paljon, mutta sitten on niitä päiviä kun tuntuu että voisi kelata ohi, mutta niin on muissakin perheissä. Haasteita on kaikilla, meillä ne on hivenen erilaisempia kuin muilla.

Olen itse 32 vuotias, ammatiltani lähihoitaja ja opiskelen sairaanhoitajaksi. Elelemme Turussa ja meidän perhe koostuu musta ja neljästä lapsesta eli olen yksinhuoltaja. Jokaisella on jotain omaa erityistä, varmaan myös mullakin mitä tässä matkan varrella olen itseäni tutkiskellut. Mutta siis. Aloitetaan vaikka vanhimmasta, eli esikoisestani. 

Hän on 14v, seiskaluokkaa käyvä Lari. Hänellä on ollut moninaisia ongelmia mutta tällä hetkellä menee kohtuu hyvin, koulussa keskittymisvaikeuksia. Tukihenkilön sai juuri, toisen oikeastaan koska ensimmäisellä kerralla ei kemiat osunut yhteen eikä tukihenkilöä tavattu kuin kerran ja ohimennen jääkiekkohallilla. Nyt on hyvä ja tuttu tukihenkilö ja toivon että hänen kanssaan Lari saa aikaiseksi jotain mukavaa puuhaa.

Kuudennelle menevä Salla 11v, hänellä on hahmotushäiriö ja paljon toiminnanohjaukseen liittyviä pulmia ja selkeästi arkea vaikeuttava aistiyliherkkyys,  ensi viikolla kuulen että lähdetäänkö asiaa lisää tutkimaan. Salla käy kerran kuussa tukiperheessä ja hänelle on haussa tukihenkilö.

Eka luokkaa syksyllä aloittava Onni 6.5v. Lasten psykan asiakas. Dg:t F93.89 ja R62.0 (avaan näitä myöhemmin enemmän) Onni on meidän perheen erityisistä erityisin. Enkä nyt tarkoita mitenkään sitä että olisi tärkein vaan Onnilla on eniten ongelmia jotka vaikuttaa koko meidän arkeen ja elämään. Tie Onnin hoidon saannin kohdalla on ollu pitkä, tällä hetkellä se on kestäny 3 vuotta ennen ku asialle oikeasti joku teki jotain. Tämä tarina on sen verran pitkä että en tiedä mistä lähtisin tätä kertomaan. Taidan tehdä sen ihan omana postauksena. 

Sitten meidän perheen kuopus Pyry 5v. Mulla on vähän ristiriitaiset tunteet tästä koska olin pitkään ajatellu että P on "mun ainut toivo" lapsesta joka vain elää ja olee tyytyväisenä ilman ongelmia ja murheita. Kuulostaa varmaan kamalalta ja tyhmältä mutta joku ehkä ymmärtää pointin tuon lauseen takaa. Pyry reagoi paljon Onnin käytökseen, ja se näkyy käytöksessä aina ajoittain. Kun Onnilla menee huonosti, Pyryllä menee huonosti. He ihanku eläisvät symbioosissa keskenään, niinku kaksoset. Ei vain tässä asiassa, vaan ihan kaikessa muussakin. Pyry on tavannu neuvolapsykologia jo 4 vuotiaana ja todettiin sillon jo itsetunnon puutosta sekä vartalon keskilinjan ylittämisen haasteita. Päätettiin odottaa 5v neuvolaan jossa haasteet edelleen näkyivät ja sai lähetteen toimintaterapiaan visuomotoriikan haasteiden vuoksi ja samalla myös lasten psykalle jonne huomenna ollaan menossa. 

Koska nämä teinini ovat jo sen verran isoja ja uskon että he eivät halua että ongelmista puhun täällä julkisesti, en heihin välttämättä niin paljoa täällä paneudu. Suodatan heidän kohdallaan siis paljon enemmän. Heidän luvallaan kerron sitten enemmän. Tässä blogissa käsittelen varmaan suurimmaks osaksi sitä millasta arki on Onnin kanssa ja siinä samalla yleisesti kaikkien kanssa.